Yhteiskuntavastuu ja esteettömyys
Ympäristötyö
Pori Jazzin tehtävänä on kokonaiselämyksen tuottaminen asiakkailleen. Elämyksen ytimenä on taiteellisesti korkeatasoinen jazz- ja rytmimusiikki. Sitä täydentävät festivaalin ainutlaatuiset ulkoiset puitteet ja hyvät oheispalvelut. Pori Jazz haluaa olla edelläkävijä ja trendin luoja sekä johtava festivaali myös ympäristöasioissa.
Toiminta suunnitellaan niin että ympäristöön ja viihtyvyyteen liittyvät kysymykset ratkaistaan yhdessä taiteellisten ja taloudellisten kysymysten kanssa. Festivaalin toteutuksessa pyritään
1. luonnonvarojen säästävään käyttöön,
2. ympäristökuormituksen vähenemiseen sekä
3. jazzvieraiden ja kaupunkilaisten entistä parempaan viihtyvyyteen.

Pori Jazz on ympäristöasioissa sitoutunut jatkuvaan parantamiseen ja keskittyy toimintaansa liittyviin oleellisimpiin ympäristökysymyksiin. Ympäristötoiminnan runkona on hallintajärjestelmä, jota niin ikään kehitetään jatkuvasti. Seuranta jokaisen festivaalin jälkeen on oleellinen osa järjestelmää.
Pori Jazz noudattaa toimintaansa koskevia ympäristösäännöksiä ja määräyksiä sekä pyrkii suoriutumaan ympäristönsuojelusta paremmin kuin määräysten taso edellyttää. Erityistä huomiota kiinnitetään
1. siisteyteen ja jätehuoltoon,
2. syntyvän jätteen määrän vähentämiseen ja
3. liikenteeseen.
Pori Jazz kehittää liike- ja ympäristötoimintaansa innovatiivisesti Porin kaupungin ja yhteistyökumppaneiden kanssa sekä edellyttää myös yhteistyökumppaneiltaan ja alihankkijoiltaan sitoutumista korkeatasoiseen toimintaan ympäristöasioissa.
Ympäristönsuojelun tavoitteet ja toimenpiteet pyritään sovittamaan kaikkien sidosryhmien vaatimusten ja toivomusten mukaisesti. Festivaalivieraille tarjotaan vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia määräysten ja pakkojen sijaan.
Pori Jazzille on myönnetty Ekokompassi-ympäristösertifikaatti, joka on merkki sitoutumisesta festivaalin ympäristöasioiden jatkuvaan kehittämiseen. Tänä vuonna kiinnitämme erityistä huomiota jätehuoltoon sekä liikenteen aiheuttamaan ympäristökuormitukseen. Toteutamme yhteistyössä Lassila & Tikanojan kanssa hiilineutraalin jätehuollon, jossa festivaalin jätehuollosta aiheutuva hiilijalanjälki mitataan ja mitattuja päästöjä vastaava määrä päästöoikeuksia ostetaan pois käytöstä EU:n virallisesta päästökauppajärjestelmästä.
Ympäristövinkit
Lyhyesti
1. Hyödynnä julkista liikennettä.
2. Mieti jo etukäteen, miten voit vähentää jätteiden määrää festivaalilla.
3. Pakkaa omat ruokaeväät mahdollisimman kevyesti ja mieluiten kestoastioihin.
4. Älä roskaa aluetta, vaan vie jätteet aina jäteastiaan – niitä riittää.
5. Lajittele jätteet. Opasteet ja henkilökunta neuvovat lajittelussa.
- Ravintoloiden yhteydessä on biojäteastiat ruuantähteille.
- Energiajakeeseen sopivat muun muassa muovit ja pahvit, esimerkiksi kertakäyttöastiat, käsipyyhkeet ja lautasliinat.
- Kaatopaikkajätettä ovat vain ne jätteet, joita ei voi lajitella bio- tai energiajäteastiaan.
7. Käytä yleisövessoja ja pidä ne siistinä.
8. Ota rennosti ja nauti tunnelmasta: musiikista, ihmisistä ja kesästä.
Pori Jazzin järjestäjiä askarruttavat festivaalin alla vuodesta toiseen samat kysymykset: Viihtyvätkö vieraat? Paistaako aurinko? Pysyykö alue siistinä?
Festivaalikävijän ympäristövinkkien avulla juhlakansa voi tehdä oman osansa tapahtuman onnistumiseksi. Auringonpaisteen osalta sen sijaan voi vain toivoa parasta.
Matka festivaalille
Kun käytät julkisia kulkuneuvoja, helpotat liikenneruuhkia ja pienennät hiilijalanjälkeäsi. VR ja paikalliset linja-autoyhtiöt ottavat festivaalien ajaksi käyttöön lisävuoroja. Paikkoja kannattaa tiedustella etukäteen.
Omat ruokaeväät
Pakkaa omat piknik-eväät mahdollisuuksien mukaan kestoastioihin ja suosi vain kevyesti pakattuja tuotteita. Jos käytät kertakäyttöastioita, laita ne energiajakeeseen. Vältäthän lasipullojen tuomista alueelle, koska ne ovat ongelmallisia rikkoutuessaan.
Jätteiden lajittelu
Vie roskat niille varattuihin jäteastioihin. Vapaaehtoiset neuvojat opastavat lajittelussa astioiden luona. Voit tarkistaa lajitteluohjeet myös jätepisteiden opasteista. Ehkäise roskisten täyttymistä esimerkiksi taittelemalla isot pahvijätteet.
Ravintoloissa on biojätepisteet ruuantähteille. Älä laita biojätteeseen nesteitä tai tupakantumppeja.
Energiajätettä ovat useimmat pakkausmuovit, pahvi ja paperi, siis esimerkiksi kertakäyttöastiat. Laita energiajäteastiaan myös lautasliinat ja käsipyyhkeet.
Kaatopaikkajätteeseen kuuluu vain se, mikä ei kelpaa muualle.
L&T tarjoaa mahdollisuuden kierrättää muovipakkauksia Pori Jazz -festivaaleilla, yhteistyössä Suomen Uusiomuovi Oy:n kanssa! Muovinkeräyspisteitä on tarjolla festivaalikävijöille Jazzpuistossa sekä esiintymislavojen yhteydessä.
Yleisövessat
Hyödynnä jazzeilla upouusia, tasokkaita käymälöitä. Kerro henkilökunnalle, jos paperi on päässyt loppumaan tai vessa on epäsiisti.
Ympäristötietämys jakoon
Ympäristön huomioiminen on pieniä tekoja. Opasta seuralaisiasikin ympäristöasioissa.
Henkilökunta auttaa
Festivaalin henkilökunta vastaa mielellään kysymyksiisi. Myös kaikista juhlafiilistä latistavista asioista kannattaa kertoa henkilökunnalle, jotta ne voidaan korjata. Esimerkiksi sadekelillä voidaan tuoda mattoja telttojen edustoille ehkäisemään kuraa tai vessajonojen kasvaessa lisää vessoja juhlakansalle.
Ilo irti festivaalista
Siinä missä huomioit ympäristön, huomioithan myös ympärilläsi olevat ihmiset. Ole kärsivällinen ruuhkissa. Kun varustaudut Pori Jazz -festivaalille iloisella ja toiset huomioon ottavalla asenteella, nautit festivaalista vieläkin enemmän.
Yhteisöllisyys ja yhdenvertaisuus
Pori Jazz pyrkii yhä vastuullisempaan toimintaan. Yhteiskuntavastuu tarkoittaa sitä, että Pori Jazz pyrkii tunnistamaan toimintaansa liittyvät eettiset ja sosiaaliset vastuut ja ottamaan ne huomioon omassa toiminnassaan.
Pori Jazzin yhteiskuntavastuun periaatteet ovat seuraavat:
1. Pori Jazzin työ ja viestintä yhteistyökumppaneiden, Porin kaupungin, jazzvieraiden, oman henkilökunnan, vapaaehtoisten työntekijöiden ja porilaisten kanssa on avointa, vastuullista ja oikeudenmukaista
2. Pori Jazz jatkaa pitkäjänteistä työtään turvallisen ja terveellisen festivaaliympäristön puolesta
3. Fyysinen ja henkinen väkivalta eivät kuulu Pori Jazziin
4. Pori Jazz tarjoaa nuorille vapaaehtoisuuteen perustuvia työmahdollisuuksia, jotka tukevat heidän harrastustoimintaansa
5. Pori Jazz pyrkii paikallisesti tukemaan jazzkulttuuria ja edistämään nuorten harrastusmahdollisuuksia
6. Pori Jazzin yhteistyökumppanit ovat laadukkaasti toimivia ja vastuunsa tuntevia yrityksiä
Pori Jazz -festivaalilla nämä periaatteet toteutuvat ja näkyvät esimerkiksi seuraavilla tavoilla:
1. Festivaalin tarjoamia ansiomahdollisuuksia ohjataan valituille kohderyhmille, esim. paikallisille urheiluseuroille ja nuorisojärjestöille, joille Pori Jazz maksaa merkittävän summan korvauksena siivous-, vartiointi- ja talkooavusta
2. Yhteistyötä poliisin kanssa väkivallan ja järjestyshäiriöiden ehkäisemiseksi jatketaan
3. Yhteistyössä Porin kaupungin kanssa huolehditaan puistojen, nurmikoiden, virkistysalueiden ja kaupunkiluonnon siisteydestä
4. Kehitetään järjestelmällisesti vuodesta 1996 toteutettua ympäristöohjelmaa
5. Pori Jazzin ohjelmasta noin 2/3 on maksutonta
6. Vastuullisuuden vaatimukset pyritään mahdollisuuksien mukaan ulottamaan myös yhteistyökumppaneiden toimintaan festivaalilla
Esteettömyys
Pori Jazz pyrkii tarjoamaan kaikille kävijöille turvallisen, saavutettavan ja esteettömän festivaalikokemuksen. Esteettömyys huomioidaan kaikilla tapahtuma-alueilla.
Henkilökohtainen avustaja pääsee pääsymaksullisiin konsertteihin avustettavan mukana, kun avustettavalla on sisäänpääsyyn oikeuttava lippu ja EU:n vammaiskortti A-merkinnällä, näkövammaiskortti (näkövamma-aste vähintään 75 %) tai lääkärintodistus. Avustajalippua ei hankita erikseen, vaan avustajatarve todennetaan portilla/ovella.
Pääkonserttialueella on myös avustajia, jotka auttavat Pori Jazzin festivaalikävijöitä erityisesti saavutettavuuteen liittyvissä asioissa. Avustajat ovat Lounais-Suomen Avustajakeskuksen vapaaehtoisia, jotka toimivat pääsääntöisesti korotetun pyörätuolikatsomon ja esteettömien wc-tilojen läheisyydessä. Yleisavustajan tunnistaa sinisestä avustajaliivistä. Vapaaehtoista avustajaa voi tiedustella myös etukäteen. Avustajakeskus välittää vapaaehtoisia avustajia henkilöille, joilla on liikunta-, näkö- tai kehitysvamma sekä muistiasiakkaille. Pyynnöt vähintään kolme arkipäivää ennen tarvetta numeroon 02 251 8549, joka palvelee kesäaikaan ma-to klo 9–12.
Päälavan alueella on korotettu katsomo pyörätuolia käyttäville. Muiden lavojen yhteydessä on myös runsaasti istumapaikkoja, joiden luokse pyörätuolin kanssa voi asettua. Alueella on myös esteettömiä WC-tiloja. Invapaikkojen sijainnista varsinaisessa katsomossa kannattaa kysyä portilta, jolloin niiden sijainti selviää helpoiten.