Pori Jazz presents: Trumpetistitähti Ambrose Akinmusire alkuvuodesta Savoy-teatteriin – mukana kitaristilegenda Bill Frisell

Viimeisen vuosikymmenen valovoimaisimpiin jazzmuusikoihin lukeutuva Ambrose Akinmusire konsertoi tammikuussa Helsingissä. Tähtitrumpetisti tuo Savoy-teatteriin uunituoreen Owl Song -kokoonpanonsa, jossa Akinmusiren rinnalla musisoivat kitaristilegenda Bill Frisell sekä maineikas rumpali Herlin Riley. Konsertin liput ovat myynnissä Ticketmasterissa maanantaina 20.11. klo 11.

Kun Ambrose Akinmusire oli teini-ikäinen, oli hänellä tapana tarttua trumpettiinsa ja soittaa Bill Frisellin albumien tahdissa. Sittemmin Akinmusire on saanut ikonisesta kitaristista – joka on häntä yli 30 vuotta iäkkäämpi – itselleen tärkeän kollegan, jonka kanssa hän on soittanut jo ennen uutta Owl Song -projektia.

Owl Song -trion täydentää New Orleansin rikkaaseen musiikkiskeneen jälkensä jättänyt rumpali Herlin Riley, joka on niin ikään Ambrose Akimusiren pitkään ihailema muusikko. Kolmikko on levyttänyt uuden studioalbumin, jonka korkeasta laatutasostaan tunnettu Nonesuch-levymerkki julkaisee joulukuussa. Kyseessä on samalla Akinmusiren ensimmäinen Nonesuch-albumi.

“Levy on reaktioni nykypäivän informaatioähkyyn”, Akinmusire kuvailee. “Halusin luoda albumilla turvallisen tilan. Samalla halusin haastaa itseni ja yrittää tehdä levyn, joka on soundiltaan mahdollisimman avara – samaan tapaan kuin monet minulle rakkaimmista albumeista.”

Läpimurtonsa vuoden 2011 albumillaan “When the Heart Emerges Glistening” tehnyt Ambrose Akinmusire kuuluu sukupolvensa ylistetyimpiin jazzmuusikoihin. Bill Frisell puolestaan on yksi kaikkien aikojen legendaarisimmista jazzkitaristeista, ja hänen musiikissaan sekä kitaransoitossaan kuuluu vaikutteita niin jazzista, bluegrassista, rockista kuin elokuvamusiikistakin.

“Soitin ensimmäistä kertaa yhdessä Billin kanssa duo-esityksessä, jota ehdimme harjoitella hyvin vähän. Minusta tuntui heti siltä, että haluan levyttää hänen kanssaan. Soitimme joitakin kappaleitamme, ja se vain yksinkertaisesti toimi. Yksi Billin erikoiskyvyistä on muotoilla näköisekseen kappale, jonka hän on vasta kuullut ensimmäistä kertaa. Hän tuntuu tietävän jo ennen ensimmäistä nuottia, mitä musiikilta haluaa”, Akinmusire toteaa.

“Halusin myös yhdistää muusikoita, jotka eivät välttämättä ensin ajateltuna sovi yhteen. Kävikin ilmi, etteivät Bill ja Herlin olleet soittaneet paljoa yhdessä. Kyse oli siis eri genrejen, sukupolvien ja ties minkä yhdistämisestä.”

Pori Jazz ja Live Nation järjestävät Savoyn konsertin yhteistyönä.