Pori Jazz 2024 -festivaalilla 127 000 kävijää
Kaikkiaan festivaalin maksullisissa konserteissa kävi 50 000 musiikin ystävää.
Pori Jazzin kolmessa Kirjurinluodon pääkonsertissa kävi yhteensä 32 000 festivaalivierasta. Torstaina festivaalialueen yleisömäärä oli 10 500, perjantaina 12 000 ja lauantaina 9 500. Kirjurinluodon Cafe Pori Jazzin maksullisissa konserteissa ja Porin Teatterin iltajameissa kävi festivaalin aikana 18 000 kävijää. Näin Pori Jazzin maksullisissa tilaisuuksissa kävi yhteensä 50 000 kävijää.
Pääkonserttien ja Cafe Pori Jazzin ohella Pori Jazz tarjosi tänäkin vuonna laajan pääsymaksuttoman ohjelman, jota oli tarjolla yhdeksän päivän ajan 12.–20.7. Musiikkia kuultiin Porin keskustan eri paikoissa, Kirjurinluodon Jazzpuistossa sekä Cafe Pori Jazzissa. Festivaaliohjelmaan kuului 106 konserttikokonaisuutta, joista yli 65 % olivat pääsymaksuttomia.
Festivaalin pääkonserttialueen järjestelyt toimivat erinomaisesti ja yleisö nautti musiikista kolmella eri lavalla. Tänä vuonna nähtiin selkeästi, että yleisö liikkui lavojen välillä viime vuosia enemmän ja mm. Lokkilavalla nähtiin suuria yleisömääriä.
“Yleisömäärältään Pori Jazz palasi normaalivuosien tasolle, joskin kävijämäärätavoitteisiin ei päästy tämän vuoden osalta. Viime kesän tähtihankinnat kuten Robbie Williams, Sam Smith ja Tom Jones toivat Kirjurinluotoon poikkeuksellisen suuren festivaaliyleisön”, sanoo Pori Jazzin toimitusjohtaja Sampsa Jolma.
Sampsa Jolman mukaan tätä festivaalivuotta leimasivat myös haasteet artistihankinnassa. Pori Jazziin sopivia pääartisteja oli edellisvuosia vähemmän tarjolla ja hintataso on noussut. Myös festivaalituotannon hintataso on nyt merkittävästi aiempia vuosia korkeampi.
“Festivaalin talouden pitäminen tasapainossa vaatii kovaa työtä, mutta Pori Jazz katsoo luottavaisena eteenpäin. Ensi kesän festivaalin suunnitelmat ovat pitkällä”, sanoo Jolma.
Pori Jazzin pääkonserttipäivät järjestetään 58. kerran 17.–19.7.2025.