FI EN

Jazz Camp for Girls – tyttöjen jazzleiri 8–12-vuotiaille!

ILMOITTAUTUMINEN PÄÄTTYNYT!

Jazz Camp for Girls tarjoaa jännittäviä ja hauskoja musiikkihetkiä kesäloman aikana tytöille. Leirillä ollaan luovia ja muodostetaan oma bändi, keksitään bändille nimi, luodaan omaa musiikkia ja soitetaan yhdessä! Neljän päivän aikana musiikkia opitaan improvisoimalla ja soittamalla uusilla tavoilla.

Tyttöjen jazzleiri on tarkoitettu tytöille ja itsensä tytöiksi kokeville. Leiri on suunnattu 8-12-vuotiaille, mutta tarkka ikä ei ole este osallistumiselle. Tärkeintä on kiinnostus kokeilla bändissä soittamista ja oppia yhdessä uutta.

Leirillä muodostetaan yhtyeitä sekä aloittelijoista että kokeneemmista, joten mukaan voi tulla kokemuksesta riippumatta. Ainoa vaatimus on halu soittaa yhdessä ja tavata uusia kavereita musiikin äärellä.

Laulatko joka päivä, mutta leiriviikolla olet valmis kokeilemaan bändisoittimen soittamista muiden kanssa? Soitatko esimerkiksi pianoa, viulua tai huilua, ja nyt haluaisit kokeilla bändissä soittamista joko omalla instrumentillasi tai jollain aivan uudella soittimella? Tai oletko vaikkapa rumpali,  basisti tai kitaristi, joka haluaa oppia tekemään itse musiikkia ja improvisoimaan muiden kanssa

Leirillä muodostetaan kaksi yhtyettä, jossa kussakin on 6-8 oppilasta. Leirin opettajina toimivat kansainvälistä jazzuraa New Yorkissa luova basisti Kaisa Mäensivu sekä Palmgren-konservatorion bassonsoiton lehtori Tomi Harrivaara.

Opettajien ohjauksella lapset saavat inspiraatiota soittamiseen uusien menetelmien pohjalta ja pääsevät tekemään musiikkia yhdessä.

Leirin aikataulu

Leirin ohjelmaa järjestetään Palmgren-konseravatoriossa (Rautatienpuistokatu 7, 28130 Pori) pe 8.7.–ma 11.7. klo 10–15. Lisäksi maanantaina 11.7. klo 15 pidetään loppukonsertti, jossa leirin osallistujat pääsevät esittelemään oppimiaan taitoja yleisölle. Konsertti järjestetään myöhemmin täsmentyvässä paikassa Porissa.

Ilmoittautuminen

Ilmoittautuminen leirille on auki 24.5. asti.

ILMOITTAUTUMINEN PÄÄTTYNYT!