FI EN
Thundercat

Lienee perusteltua väittää, että Thundercat on yksi tämän hetken omaleimaisimmista ja kiinnostavimmista rytmimusiikin tähdistä. Yhdysvaltalaisartisti on julkaissut arvostetulla Brainfeeder-levymerkillä neljä albumia, joiden aikana hänen kehityskaarensa on ulottunut alkuaikojen basistivirtuoosista nykypäivän renessanssineroon, jonka musiikissa yhdistyy luontevasti useita eri genrejä funkista souliin ja r&b:sta jazziin. Oman tuotantonsa ohella Thundercatia on kuultu lukemattomien muiden eturivin artistien julkaisuilla, ja hän onkin tehnyt yhteistyötä muun muassa Kendrick Lamarin, Childish Gambinon ja Anderson .Paakin kanssa. Pori Jazzissa Thundercat – oikealta nimeltään Stephen Bruner – nähtiin Erykah Badun yhtyeessä vuonna 2009, ja ensi kesänä on vihdoin artistin oman sooloesiintymisen vuoro.