FI EN
Ida Paul & Kalle Lindroth

Biisintekoleirillä Berlinissä tavanneet Ida Paul ja Kalle Lindroth nousivat suosioon ennätyslyhyessä ajassa. Jo ensisingle Hakuammuntaa saavutti nopeasti kymmenen miljoonan striimauksen rajapyykin. Sensaatiomaisesti ovat menestyneet myös albumit: Nää kaikki kertoo susta myi 2018 triplaplatinaa ja kaksi vuotta myöhemmin julkaistu Vuonna nolla ylsi kultaan. Keikkasuosiosta kertovat loppuunmyydyt klubit ja konserttisalit. Ida Paulin ensimmäinen soolosingle, Jaakko Salovaaran kanssa 2016 tehty Laukauksia pimeään, ilmestyi 2016 ja myi kultaa. Hän on tehnyt biisejä myös esimerkiksi Anna Abreulle ja Lauri Tähkälle. Kalle Lindroth tunnetaan paitsi musiikintekijänä, myös näyttelijänä. Hänen musiikkiaan on päätynyt niin Diandralle kuin Antti Tuiskullekin.