FI EN
Antti Lötjönen Quintet East

Pori Jazzin vuoden taiteilijana kesällä 2015 palkittu Antti Lötjönen on jo pitkään ollut Suomen jazzpiirien työllistetyin kontrabasisti. Hänen soittoaan on kuultu vuosien varrella muun muassa The Five Corners Quintetin, Ilmiliekki Quartetin ja Ricky-Tick Big Bandin riveissä. Tänä vuonna Lötjönen astui sidemanin roolista bändiliiderin saappaisin ja julkaisi odotetun soolodebyyttilevynsä, josta kehkeytyi yksi kotimaisen jazzvuoden ykköstapauksista. Lötjönen kypsytelli julkaisua kaikessa rauhassa, sillä nimekäs Quintet East -yhtye (saksofoneissa Mikko Innanen ja Jussi Kannaste, trumpetissa Verneri Pohjola ja rummuissa Joonas Riippa) on tehnyt satunnaisia esiintymisiä jo muutaman vuoden ajan. Kun vauhtiin on päästy, aikoo Antti Lötjönen säveltää yhtyeelleen myös uusia sävellyksiä, joita kenties kuullaan Porissa 2021.