Festivaalivuosi 1977
Jyrki Kangas, "Mr. Pori Jazz"

Vuosina 1977 - 1978 täsmentyneen toimintalinjan, joka toi Pori Jazziin liiketaloudellisen ajattelun ja nopeisiin ratkaisuihin pyrkivän organisaation, "pääarkkitehti" oli Jyrki Kangas. Hän oli mainittuina vuosina liike-elämän palveluksessa "vieraassa firmassa", mutta toimi näkyvästi ja aktiivisesti myös Pori Jazzissa, mm. sen talous- ja suunnittelutoimikunnissa. Jyrki oli sitä ennen ollut yli viisi vuotta päätoimisesti yhdistyksen toiminnanjohtajana, hänelle oli muodostunut laaja kokonaisnäkemys yhdistyksen mahdollisuuksista, hän otti rohkeasti kantaa asioihin, tutki ja ideoi.
Silloin sai alkunsa kehitys, joka pian teki Jyrkistä lopullisesti Mr. Pori Jazzin. Se asema ei ole ollut helppo. Sisäpiireissä puhuttiin alkuaikoina jopa diktaattorimaisuudesta, julkisuudessa kritiikki - lähinnä kielteinen - kohdistui häneen, kun arvosteltiin yhdistyksen toimintaa. Mies uskoi asiaansa ja itseensä. Toimintalinja piti. Pori Jazzin imagokehitys totuttiin näkemään jatkuvasti nousevana, entistä vauhdikkaampia suunnitelmia laadittiin ja niitä myös toteutettiin.
Jo silloin jazz vei Jyrkin vapaa-ajasta suurimman osan, ja myöhemmin jazz on täyttänyt miehen vuorokaudet suurimman osan vuotta kokonaan.
"Olemme olleet Pori Jazzin kanssa naimisissa vuodesta 1965 lähtien ja siinä sivussa sitten toistemmekin kanssa." (Paula Kangas haastattelussa kesällä 1987)



