Festivaalivuosi 1981
Vanhat tappiot masentavat
Viiden sateisen ja tappiollisen vuoden jälkeen lähtökohdat olivat varsin masentavat. Puheenjohtajavuorossa oli opettaja Olli Aaltonen. Kaksi hallituksen jäsentä ja vuosikausia jazzjuhlien järjestelyissä mukana ollutta aktiivia, Heli Latvala ja Pekka Lehtinen, pyysi eroa tehtävistään kesken kauden.
Lähtijät kertoivat (ST 4.12.1980) turhautuneensa hallitustyöskentelyyn, kun toiminnanjohtaja valmisteli ja sopi asioita hallituksen tietämättä niin pitkälle, ettei hallitus voinut niihin enää puuttua. Kangas ei samassa haastattelussa kiistänyt luottamuspulaa, mutta kylläkin omavaltaisuuden. Hänen mielestään yhdistyksen hallituksen ei tarvitsekaan tietää kaikista asioista, koska hallitukselle on valittu toimikuntia.




