Festivaalivuosi 1978
Uusia kasvoja forum-konsertissa
Uuden Suomen arvostettu jazzkriitikko Åke Granholm luennoi teatterissa jazzmusiikin olemuksesta. Hän kiteytti neljä peruselementtiä: rytmin, improvisaation, svengin ja bluespohjan, mutta muistutti, ettei selvää rajaa voida vetää. Jazzin määrittely ei ole koskaan onnistunut.
Granholmin näkemykset vahvisti Kirjurinluodossa kello 14 alkanut forum-konsertti. Ensimmäinen esiintyjä The Eternal Beginning oli jo esitteessään ilmoittanut lähtökohdakseen hapuilevan kaaoksen, eikä pettänyt odotuksia. Tihkusade alkoi. Toinen esiintyjä oli suoraan Satakunnan Kokemäeltä, jazzrockyhtye Andromeda, jolla oli takanaan menestys nuorison taidetapahtumassa Kotkassa. Kolmas uusi yhtye Chicago Overcoat hoiti bluespuolen.
Nuoren jazzin osuuden jälkeen runsaat 3 000 henkeä vetänyt perjantaikonsertti jatkui tanskalaisen The Entrance -kvintetin modernilla jazzilla. Konsertin päätti, nyt jo ilta-auringon valossa, free jazzin uranuurtajan Ornette Colemanin sekstetti. Konsertti oli kestänyt yli kuusi tuntia.
Illalla esiintyivät australialaisen saksofonistin Brian Brownin kvartetti ja Max Roachin kvartetti. 1970-luvun lopun yhdenmukaisen sinisessä farkkuasuväessä Roachin yhtye herätti intensiivisen perusmodernin jazzin lisäksi huomiota poikkeuksellisen elegantilla kokopukulinjallaan. Aikakautensa harvinaisuutena tuo pukeutuminen rekisteröitiin myös useimmissa lehtiartikkeleissa.
Samaan aikaan Jorma Uotinen, Leena Gustavsson ja Raimo Puurtinen tanssivat Porin teatterissa Uotisen produktion "Jojo", jonka musiikki oli Matti ja Pirjo Bergströmin. Esiintyjät itse käyttivät vielä sanaa baletti, kun paremmin kuvaava sana tanssiteatteri oli vasta tulollaan.
Sääennusteet lupasivat lohdutonta ilmaa koko viikonvaihteeksi. Pelko edelliskesän katastrofin uusiutumisesta valtasi järjestäjät. Lauantaipäivä valkeni kuitenkin aurinkoisena, jos kohta tuulisena ja koleana. Toivo kyti vielä.


