Carlsberg

Puhalla brändiisi Jazz-henkeä

Pori Jazz on yksi Euroopan vanhimmista ja maailman suurimmista rytmimusiikin festivaaleista. Pori Jazz järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1966 ja se on siitä lähtien vahvasti myötävaikuttanut jazzin kehittymiseen Suomessa.

Pori Jazz on Suomen vanhimpia suuren luokan yritysten verkostoitumistapahtumia ja sponsorointikohteita. Sen ensimmäinen yhteistyökumppani vuonna 1966 oli Porin Olut, joka ystävällisesti lainasi kuljetuskalustoaan nuorten miesten harrastuksen tukemiseen. Vuosien varrella yhteistyön mallit ovat kehittyneet ja ideat jalostuneet. Tiivistä, pitkäjänteistä yhteistyötä on tehty jo monien kumppanien kanssa.

Tänä päivänä Pori Jazz on Suomen tunnetuin*, kiinnostavin*, suurin* ja yleisön mielestä paras* kesätapahtuma, johon osallistuu vuosittain 120 000-165 000 kuulijaa. Sen tuntee seitsemän kymmenestä suomalaisesta.

Pori Jazzin kävijät arvostavat tapahtuman tunnelmaa ja puitteita, henkilökunnan palvelualttiutta, esiintyjiä sekä ohjelmapolitiikkaa ja siksi suurin osa kävijöistä käy festivaalilla vuosi toisensa jälkeen. (*Lähde: Taloustutkimus Oy: Mielikuvat kesätapahtumista ja sponsorointi 2011)

Lataa tästä Pori Jazz -esittely (pdf-tiedosto, 5 Mt).

Festivaalin tehtävänä on tukea jazzmusiikin harrastuksen edistämistä ja leviämistä. Pyrimme luomaan ainutlaatuisia elämyksiä, joita halutaan kokea uudelleen. Tavoitteenamme on olla kiinnostavin rytmimusiikin festivaali ja elämysten tuottaja. Pori Jazzin arvot ovat edelläkävijyys, elämyksellisyys, yllätyksellisyys, yhteisöllisyys & vastuullisuus sekä innovointi & improvisointi.

Nykyisten yhteistyökumppaneiden kommentteja yhteistyöstä

"Meille festivaalilla saatu näkyvyys ja sitä kautta mielikuvan rakentaminen ovat tärkeimpiä yhteistyöstä saamiamme asioita. Myös tapahtuman hyödyntäminen kaupallisesti on erittäin tärkeää."

"Asiakastapahtuma yrityksemme sidosryhmille on onnistunut vuosi vuodelta paremmin."

"Hieno tapahtuma ja hyvät yhteistyökumppanit. Saamamme näkyvyys on myös hyvä."

"Yhteistyössä parasta on todellisen kumppanuuden tunne, joka jalkautuu positiivisena asiana festivaalikävijöille."

"Yhteistyö on osaavaa ja pitkäjänteistä."

"Selkeä ja toimiva yhteistyömalli."

Kiinnostaako yhteistyö Pori Jazzin kanssa? Yhteistyön mahdollisuuksista kertoo mielellään myyntijohtaja Mika Grönroos, mika.gronroos(@)porijazz.fi, p. 044 3637 040.

f
t

  • Olemme täydentäneet Spotify-soittolistaamme - tarjolla on nyt vajaat 200 kappaletta tulevan kesän Pori Jazz -esiintyjiltä. Löydä omat suosikkisi ja aloita virittäyminen festivaalitunnelmaan! 23.5.2013 klo 16:24
  • "It was the kind of show where you know you've witnessed something special, a once in a lifetime kind of talent, and the kind of soul music this new generation is at risk of losing."

    Bobby Womack on paraikaa minikiertueella Uudessa-Seelannissa sekä Australiassa, ja nettiin ilmestyneet keikka-arviot saavat veden kielelle. Womack esiintyy Pori Jazzissa perjantaina 19. heinäkuuta! Review: Bobby Womack in Auckland www.stuff.co.nz It was the kind of show where you know you've witnessed something special, a once in a lifetime kind of talent, and the kind of soul music this new generation is at risk of losing.
    23.5.2013 klo 11:59
  • Olethan huomannut, että olemme tällä viikolla täydentäneet ohjelmaamme Pori Jazz Kids Festivalin sekä ilmaislavojen tarjonnan osalta! Jo yhdeksättä kertaa järjestettävän Kids Festivalin odotettuihin esiintyjiin lukeutuvat esimerkiksi Rajaton ja FORK. Lue lisää: www.porijazz.fi .

    Pori Jazzin alkuun on tänään 57 päivää. Erinomaista viikonloppua!
    17.5.2013 klo 15:32
  • Maanantai toi mukanaan Kendrick Lamarin uuden musiikkivideon! Kendrick Lamar - Bitch, Don't Kill My Vibe (Explicit) Music video by Kendrick Lamar performing Bitch, Don't Kill My Vibe (Explicit). (C) 2013 Aftermath/Interscope Records13.5.2013 klo 22:47
  • Kaikkien äitien lisäksi onnittelemme tänään Steve Winwoodia! Happy 65th birthday, Mr. Steve Winwood ! 12.5.2013 klo 18:51