Zara McFarlane
  • 21.7. klo 21:00 | Lokkilava

Ison-Britannian jazzskene on kuplinut ja tuottanut uusia mielenkiintoisia artisteja jo useamman vuoden ajan, ja tulokkaiden ensimmäiseen aaltoon kuului aikanaan laulaja Zara McFarlane, jonka debyyttialbumi Until Tomorrow ilmestyi jo 2011. Kakkosalbumin If You Knew Her vuoro oli vuonna 2014, jolloin McFarlane myös teki debyyttinsä Pori Jazzissa. Tuorein albumi Arise ilmestyi viime syksynä, ja sillä McFarlane syvensi ilmaisuaan ja lavensi musiikillista palettiaan yhä vahvemmin myös jazzin ulkopuolelle. Jazz sykkii vahvasti McFarlanen artistiuden ytimessä, mutta yhtä lailla vaikutteita kumpuaa laulajan henkiökohtaisesta taustasta – McFarlanen suvun juuret ovat Kariabialla, joten on vain luontevaa, että Jamaikan perinteet ja rytmimusiikin eri tyylilajit sekoittuvat hänen tuotannossaan kiinnostavaksi komboksi. Tämä musiikki tekee vaikutuksen niin sydämeen kuin jalkoihinkin.

Lineup: Zara McFarlane (voc); Peter Edwards (p, key); Kaidi Akinnibi (sax); Max Luthert (b); Sam Jones (d)