FI EN
Shabaka and the Ancestors

Ison-Britannian jazzpiirien kuumimpiin nimiin jo useamman vuoden ajan kuulunut Shabaka Hutchings toi kesällä 2017 Poriin tuoreen yhtyeensä, jossa saksofonisti soitti yhdessä Etelä-Afrikassa tapaamiensa muusikoiden kanssa. Spirituaalisen jazzin tunnelmia eteläafrikkalaisiin vaikutteisiin yhdistänyt yhtye ei jäänyt vain kertaluonteiseksi projektiksi, sillä maineikas Impulse!-levymerkki julkaisee kokoonpanon toisen pitkäsoiton ensi vuonna. Jo yhtyeen ensimmäinen albumi oli lajinsa muotovalio, joten emme malta odottaa, millaisiin sfääreihin tämä ryhmä yltää uudella levyllään ja heinäkuun Porin-vierailullaan.