FI EN
Pepe Willberg & Jukka Eskola Statement: Niin vähän on aikaa

Kirjurinluodossa kuunnellaan kesällä ikivihreää kotimaista lauluääntä, kun Pepe Willberg nähdään esiintymislavalla yhdessä trumpetisti Jukka Eskolan kokoaman huippuyhtyeen kanssa. Willberg lauloi aikoinaan kahdella 1970-luvun alkuvuosien albumilla, jotka ovat sittemmin nousseet kulttiklassikon asemaan. Otto Donner Treatmentin En soisi sen päättyvän -albumin (1970) sekä Pepe & Paradise -yhtyeen Niin vähän on aikaa (1972) -pitkäsoiton kappaleet herätetään henkiin heinäkuussa Porissa, kun Willberg tekee ensiesiintymisensä Eskolan johtaman yhtyeen kanssa. Molempien albumien sävellyksistä vastasi vuonna 2013 edesmennyt Henrik Otto Donner, jonka Otto Donner Treatment -kokoonpanossa Pepe Willberg lauloi Pori Jazzissa 1969. Vuodet ja vuosikymmenet ovat vierineet, mutta musiikki elää yhä vahvana.