Angélique Kidjo: Remain in Light

Laulaja-lauluntekijä, näyttelijä ja aktivisti Angélique Kidjo on ollut pitkään yksi maailmanmusiikin suurimmista tähdistä. Kolminkertaisen Grammy-voittajan upea ura alkoi jo 1990-luvun alussa, ja Kidjo on tullut vuosien varrella tunnetuksi ennakkoluulottomana musiikillisten tyylisuuntien yhdistelijänä. Samaa linjaa jatkaa Kidjon tuore Remain in Light -projekti, jolla hän tulkitsee Talking Heads -yhtyeen samannimisen klassikkoalbumin kappaleita. Talking Heads yhdisti vuonna 1980 ilmestyneellä levyllään afrikkalaisen musiikin vaikutteita new wave -soundiinsa, ja viime kesänä julkaistulla albumillaan Kidjo esittää kappalemateriaalista omat versionsa. Raikas ja riemukas pitkäsoitto on ollut arvostelumenestys, jonka voi odottaa löytyvän useilta vuoden parhaat albumit -listoilta. Pori Jazzissa Angélique Kidjo nähtiin ensimmäisen kerran kesällä 2011, jolloin hän esiintyi festivaalilla osana Sing the Truth -kokoonpanoa.

www.kidjo.com