Tuore Grammy-voittaja Fantastic Negrito kesällä Poriin

Yhdysvaltalaisartisti Fantastic Negrito voitti viime sunnuntaina ensimmäisen Grammy-palkintonsa. Torstaina 13. heinäkuuta hänet nähdään Pori Jazzissa.

Yhdysvaltain Oaklandista kotoisin oleva Fantastic Negrito voitti sunnuntaina Los Angelesissa parhaan nykyblues-albumin Grammy-palkinnon. Artistin debyyttipitkäsoitto “The Last Days of Oakland” julkaisiin viime kesäkuussa, jolloin se nousi nopeasti kriitikkojen ja musiikkidiggarien suosiksiksi personaallisella bluesin, soulin, rockin ja roots-musiikin fuusiollaan.

Fantastic Negrito – oikealta nimeltään Xavier Dphrepaulezz – käsittelee musiikissaan sosioekonomisia aiheita sekä rotu- ja luokkakysymyksiä, joihin hän on törmännyt jokapäiväisessä arjessaan Yhdysvaltain länsirannikolla. Viidentoista lapsen perheessä varttunut Fantastic Negrito on kertonut ajautuneensa huumediileriksi nuorella iällä, mutta hän innostui musiikista kuunneltuaan Princen “Dirty Mind” -albumia ja kuultuaan, että Prince oli itseoppinut muusikko.

Mistään äkillisestä tähdenlennosta artistin kohdalla ei ole kyse, sillä Fantastic Negrito allekirjoitti jo 90-luvulla rahakkaan levytyssopimuksen, jonka aikaan hänet tunnettiin artistinimellä Xavier. Muusikon elämä sai kuitenkin dramaattisen käänteen autokolarissa, joka melkein vei hänen henkensä ja johti kolmen viikoon koomaan sekä pitkään kuntoutukseen. Useamman vuoden hiljaiselon jälkeen muusikko loi uuden artistipersoonansa Fantastic Negrito, jonka tärkeimpiä esikuvia ovat R.L. Burnsiden ja Skip Jamesin kaltaiset delta-bluesin sankarit. Eletty elämä ja arjen havainnot kuuluvat artistin kappaleissa, jotka hän tulkitsee omaleimaisella ja rouhealla lauluäänellään.

Fantastic Negrito saapuu kesällä ensimmäistä kertaa Suomeen. Torstaina 13.7. Pori Jazzissa nähdään myös muun muassa Brian Wilson presents Pet Sounds, Wilco ja Bill Frisell Trio. Konsertin ohjelmisto täydentyy kevään aikana lukuisilla nimillä.

Pori Jazzin pääkonserttien pääsyliput ovat myynnissä edulliseen S-Etuhintaan 31.3. asti. Päivälippujen ohella myynnissä on Radio Aalto Lounge -lippuja sekä VIP-paketteja, jotka tarjoavat mahdollisuuden tavallista tasokkaampaan festivaalikokemukseen. Pori Jazzin liput ovat myynnissä Ticketmasterin myyntikanavissa.