Jazzlegendat Archie Shepp ja Ron Carter sekä useita muita nimiä Pori Jazziin

Yhdysvaltalaiset jazzlegendat Archie Shepp ja Ron Carter konsertoivat Pori Jazzissa ensi heinäkuussa. Festivaalin muita uusia esiintyjäkiinnityksiä ovat muun muassa ALMA, JD McPherson ja Antibalas. Pori Jazzin pääsyliput ovat myynnissä edulliseen S-Etuhintaan 31.3. asti.

Saksofonisti Archie Shepp on jazzin elävä legenda, joka aloitti uransa jo 1950-luvulla. Laajempaan kuuluisuuteen hän nousi soittamalla muun muassa Cecil Taylorin sekä John Coltranen yhtyeissä. Ensimmäisen kerran Archie Shepp esiintyi Suomessa jo vuonna 1962, mutta Pori Jazzissa tenorisaksofonistia ei ole ennen nähty. Shepp konsertoi kvartettinsa kanssa Porissa torstaina 18. heinäkuuta.

Samana torstaina Porissa nähdään kaikkien aikojen tunnetuimpiin jazzbasisteihin kuuluva Ron Carter, joka tuo Suomeen “Foursight”-nimellä kulkevan kvartettinsa. Parhaiten Carter muistetaan vuosista 1963–68, jollkoin hän kuului Miles Davisin tarunhohtoiseen kvartettiin, joka levytti sellaisia kuolemattomia albumeja kuin Seven Steps to Heaven, Miles Smiles ja Nefertiti. Pitkän uransa aikana Carter on soittanut yli 2 200 studiosessiossa, mikä tekee hänestä jazzhistorian eniten levyttäneen basistin.

Sekä Archie Shepp (syntynyt 24.5.1937) että Ron Carter (s. 4.5.1937) täyttävät toukokuussa 82 vuotta.

ALMA tekee debyyttinsä Pori Jazzissa

Torstain 18.7. konserttia täydentää Sheppin ja Carterin ohella yhdysvaltalaisartisti JD McPherson, joka tarjoilee yhtyeineen ensiluokkaista 1950-luvun rock and rollia, rockabillya, rhythm and bluesia ja soulia. McPhersonin kolmas albumi Undivided Heart & Soul ilmestyi viime vuonna ja toi artistille huomiota myös valtavirran liepeillä.

Perjantain 19.7. konserttiin on lisätty uutena nimenä ALMA, joka on kuulunut viime vuosina kotimaisen popin puhutuimpiin artisteihin. Tänä keväänä ALMA julkaisee odotetun debyyttialbuminsa, jonka myötä artisti tekee ensiesiintymisensä Pori Jazzissa. Kirjurinluodon konsertin ohella ALMAn kalenteriin mahtui vain kourallinen muita suomalaisia festivaaleja, sillä iso osa hänen kesästään kuluu ulkomailla, missä artisti nähdään muun muassa Tanskan Roskildessa sekä Budapestin Sziget-festivaalilla.

Perjantain ohjelmistoa täydentää myös kolme ajankohtaista brittiartistia: r&b- ja soul-laulaja Mahalia sekä Ison-Britannian jazzskenen kuumiin nimiin kuuluvat Nubya Garcia ja Alfa Mist. Yhdysvalloista saapuu 20-vuotisen uran tehnyt afrobeat-yhtye Antibalas, joka nähdään vihdoin ensimmäisellä Suomen-keikallaan.

Liput myynnissä S-Etuhintaan 31.3. asti

Lauantain 20.7. Pori Jazz -ohjelmistoon on lisätty kaksi uutta nimeä. Viime kesänä yhdysvaltalaisyhtye KNOWERin riveissä esiintynyt tuottaja-multi-instrumentalisti Louis Cole saapuu Kirjurinluotoon yhdessä big bandinsa kanssa. Cole esittää kappaleita muun muassa viime vuonna ilmestyneeltä Time-albumiltaan, jonka julkaisi maineikas Brainfeeder-levymerkki. Toisena ajankohtaisena nimenä lauantain esiintyjäkattaukseen liittyy lontoolaisyhtye Ibibio Sound Machine, jonka tuotannossa länsiafrikkalaisen musiikin rytmit sekoittuvat elektronisen musiikin elementteihin. Yhtye julkaisee maaliskuun lopulla kolmannen studioalbuminsa.

Pori Jazzin pääkonserttien pääsyliput ovat saatavilla tarjoushintaan 31.3. asti. Päivälippu maksaa toimituskuluineen alk. 73 euroa, kun ostoksensa yhteydessä esittää S-Etukortin. Päivälippujen normaalihinta on 79 euroa.

Pori Jazzin pääsylippuja myydään Ticketmasterin verkkokaupassa, puhelinmyynnissä ja myyntipisteissä kautta maan. Päivälippujen ohella tarjolla on Kirjurinluodon kolmen päivän lippu, jonka ostaja varmistaa sisäänpääsynsä kaikkiin kesän pääkonsertteihin. Pori Jazzin VIP- ja Lounge-liput puolestaan tarjoavat mahdollisuuden seurata konsertteja tavallista tasokkaammissa puitteissa.

Pori Jazzin pääkonsertit järjestetään Kirjurinluodon konserttipuistossa torstaina 18., perjantaina 19., ja lauantaina 20. heinäkuuta. Festivaalin aiemmin julkaistujen esiintyjien joukosta löytyvät muun muassa Christina Aguilera, Toto, Stray Cats, Melody Gardot ja Angélique Kidjo.